Gad Leinson Liike Tuotteet Palvelut Yhteydenotto Linkkejä Nettiostos

 

Gad Leinson

Pienoismallien rakentaminen on kiinnostanut Gad Leinsonia pikkupojasta lähtien ja tämän kyvyn innoittamana hänen tähtäimessään oli jo hyvin nuorena kultasepän ura.

Gad LeinsonKoulun jälkeen Gad Leinson löysi harjoittelijan paikan kultasepän verstaalta Helsingistä. Määrätietoisena ja eteenpäin pyrkivänä hän ei kuitenkaan tyytynyt harjoittelupaikkaansa vaan mielenkiinto suuntautui Israeliin, missä kultaseppien salaisuudet ovat periytyneet jo sukupolvien ajalta isältä pojalle. Vuonna 1983 Gad vietti puoli vuotta Kibbutsissa kultasepänverstaalla perustaitoja opetellen. Tätä seurasi vuoden kestänyt tiivis opiskelu kultasepänalan koulussa Jaffassa. Lahjakas oppilas huomattiin ja niin Gad pääsi Tel Aviviin maailmankuulun Victor Naamanin kultasepänverstaalle kisälliksi.

Oppiaika Victorin verstaassa ei ollut lokoisaa lomailua tai yhtä suurta voittokulkua, vaan työpäivät olivat pitkiä ja kuri oli kovaa. Viktor oli äärimmäisen ankara ja vaativa opettaja ja usein työpäivät päättyivät kyyneliin. Gad ei kuitenkaan antanut periksi, sillä hän oli päättänyt tulla kultasepäksi ja näyttää niin itselleen kuin muillekin että hänestä olisi siihen. Vähitellen, kovan uurastuksen tuloksena, Viktorin nuhteet vähenivät ja palaute muuttui ensin rohkaisevaksi sitten hyväksyväksi. Sitkeyden ja päättäväisyyden sekä pitkäjänteisen opiskelun tuloksena Gad sai kunnian päästä Viktorin ryhmään, joka suunnitteli ja valmisti lahjakorun Nancy Reaganille.

Titaania, keltakultaa ja timantti

Viiden vuoden työrupeaman jälkeen Gad palasi Suomeen tarkoituksenaan perustaa perinteinen kultasepänverstas Helsinkiin. GL-Koru aloitti toimintansa vuonna 1988 Punavuorenkadulla. Vaatimattomista puitteista lähtenyt toiminta laajeni ja työ-ja liiketilat piti saada ajanmukaisiksi. Edessä oli muutto Hietalahdenkadulle ja edelleen nykyisiin toimitiloihin Kalvevankatu 9:ään vuonna 1993.

Gad Leinsonin konsepti on ollut hyvin selkeä: suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä ja korkealaatuisia koruja ihmisille, jotka ymmärtävät perinteisen käsityön arvon.

 

 
Kihla- ja vihkisormukset Kultasormukset Titaanisormukset Korvakorut Kaula- ja rannekorut Ketjut
Rintakorut Miehille Liikelahjat Tilaustyöt Materiaalit: Kulta , Titaani Timanttitietoutta Tietoja värikivistä

       Gad Leinson, GL-Koru Oy  •  Kalevankatu 9  •  00100 Helsinki  •  p. 09 - 607916